Näytetään tekstit, joissa on tunniste happiness. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste happiness. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Last night

Vietin eilisen perjantai-illan hyvässä seurassa Elinan kanssa pullonpyöritystä pelaillessa ja jutellessa. Ei oltu nähty piiitkään aikaan, moneen kuukauteen, joten oli kiva päästä vaihtamaan kuulumisia ja pölisemään kaikesta tapahtuneesta. Kummallakin oli vaan ollut elämässä niin paljon kaikkea meneillään että unohdettiin sitten pitää yhteyttä, mutta alustavia kesän suunnitelmia tehtiin jo että jatkossa nähtäisiin useammin. :D




Mun punainen väri on niiiin haalistunu, punaiset hiukset on oikeesti tosi haastavat ja niiden väriä pitäisi ylläpitää kaikilla mahdollisilla tavoilla säännöllisesti, jota itse olen nyt vähän laiminlyönyt mutta käyn ostamassa ihan pian uuden hiusvärin kyllä.




maanantai 21. huhtikuuta 2014

Suhteeni alkoholiin nykyään

En ole juonut alkoholia hmm, kahteen kuukauteen, ja sitäkin ennen oli useamman kuukauden tauko. Eli periaatteessa voisi sanoa että en juo. Nyt kesän lähestyessä tiedän, että tilaisuuksia ja houkutuksia ja painostusta alkoholiin tulee kun toiset ihmiset on ihan innoissaan lähdössä ryypiskelemään. No, koska tiedän, että en halua enää käyttää rahaa alkoholiin, etenkään Suomessa jossa se on niin pirun kallista, niin voin itse ihan hyvin hillua ja hengata selvin päin frendieni seurassa vaikka he joisivat. En kuitenkaan kieltäydy ilmaisesta viinasta. Tuossa onkin reilut kuukauden päivät synttärilahjaksi saamani skumppa- ja valkkaripullo odotelleet avaamattomina, mutta varmaan ne tulee juotua tässä jossain ulkona aurinkoisena päivänä frendin kanssa. Mutta nekin on ilmaista alkoholia. Aionkin siis hyödyntää kaikkia tilaisuuksia joissa on ilmaista alkholia tarjolla, sillä olen tässä parin viime vuoden aikana sen pahimman kautta oppinut miten kalliiksi baareissa ryyppääminen tulee. Voin kyllä jatkossakin ostaa pari parin euron aloittelujuomaa sillä ei se lompakko siitä nyt ihan hirveästi kärsi, mutta baarissa, niin baarissa se on sitten ihan eri asia.. Siellä otan vain ilmaisia juomia vastaan sitten niiltä anteliailta herrasmiehiltä. Eli aion noudattaa tällaista VIP-kohtelua alkoholin suhteen niin sanoakseni :D Eli itse en siihen rahojani tuhlaa koska mulla on niiin paljon kaikkea muuta tärkeämpää ostettavaa kuin alkoholi, mutta en kieltäydy jos sitä tarjotaan. Olenkin huomannut, että usein yöelämässä miehet ihan mielellään ostelevat niitä juomia naisille. Tässä noudatankin sellaista periaatetta, että voin ihan hyvin jäädä kohteliaasti hengaamaan niiden miesten kanssa ihan vain kiitokseksi ilmaisesta juomasta, sillä yleensä ne jätkät on ihan tyytyväisiä jos vaan saavat olla naisseurassa. Onhan se vähän tökeröä jos heti juoman saatua kääntyy kannoillaan ja on vaan että "kiitti, heippa!". Ja kerran kun sellaiseen VIP-kohteluun tottuu ja näkee miten anteliaita ja avuliaita ihmiset voi olla, niin kyllähän sitä haluaa saada lisääkin jatkossa, ainakin joskus, piristykseksi ja vaihteluksi. Muistan hyvin sen Sinkkuelämää-jakson jossa ongelmana oli Carrien ns. "seuralaisrahat", eli jotka hän oli saanut tapailemaltaan mieheltä ihan yhtäkkiä lahjoituksena, ja Samantha sanoi että "money is power, sex is power, so taking money for sex is just a exchange of power." Tai jotain sinne päin. Itse olenkin aina ollut sitä mieltä että naiset saavat käyttää hyväkseen kaikkia avujaan jos niin itse haluavat! En katso pahalla ihmisiä jotka haluavat käyttää erilaisia keinoja hyötyäkseen, pärjätäkseen ja ollakseen onnellisia, kunhan ne menevät hyvän maun rajoissa, eli mielestäni siinä ettei satuteta tai häikäilemätömästi loukata toista ihmistä. Jos kaikilla on hyvä fiilis niin miksei. :)

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Piknik-kausi lähestyy

Kun ilmat lämpenee ja aurinko paistaa useammin, alan väistämättä miettiä tulevia kesän piknik-reissuja Helsingin keskustan puistoihin ystävien kanssa. Puhuttiinkin yhden ystäväni kanssa että pitäisi kohta mennä korkkaamaan piknik-kausi virallisesti alkaneeksi esim. Espalle, mutta nyt pohdin että mitä kaikkea täydellinen piknik-vaatii? Haluaisin panostaa kunnolla pieneen naposteluun, juomiin, hyviin tarvikkeisiin ja kivaan ajanviettoon. Ajattelin että voisin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä itse raakasuklaata ja pakata ne mukaan evääksi, ja sitten katsoin jo valmiiksi netistä jotain ohjeita hedelmälimuja varten. Sitten mahdollisesti termospulloon teetä, ja kertakäyttömukeja ja -laseja. Viinirypäleitä ja marjoja. Onko kellään ideoita mitä terveellistä naposteltavaa voisi loihtia piknikille? :) Entä mistä kaupasta saisi ostettua sellaisia isoja kannellisia juomapulloja omatekoista limua varten? Hedelmäsalaatti kävi itselläni mielessä myös ruuaksi, sellainen olisi helppo väsätä ja se olisi helppo ottaa mukaan johonkin astiaan. Kamera on tietysti pakko olla myös mukana.

http://www.gsa.buffalo.edu/turkish/img/piknik2011.png

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Tea Time

Olen ihan teeaddikti, juon nykyään päivässä useamman kupposen joko vihreää tai valkoista teetä (jotka ovat muuten myös ne terveellisimmät vaihtoehdot, ja valkoinen tee vieläpä terveellisempää kuin vihreä sillä siinä on enemmän antioksidantteja). Valkoista teetä juon vain mun tämän hetken suosikkiteen muodossa: Clipperin white tea with peppermint. Ihanan raikas minttutee, olen koukussa. Ostin Ruohonjuuresta myös uuden tuttavuuden kokeiluun, Clipperin lakritsiteen. Maku on aika erilainen ja voimakas, eli siihen pitää totutella. Jostain luin että lakritsanjuuri, mitä siis tuossa teessä on ainesosana, pitäisi makeanhimon loitolla. Sopii kokeilla. :)

Tea Time!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Shoppailuja Lindexiltä

Kävin pyörähtämässä keskustan Lindexillä, tarkoituksenani etsiskellä sieltä kivoja koruja ja ehkä jotain muutakin kivaa kesäksi. Näin ihania sormuksia, joista nappasin 5e hintaan setin, jossa on useampi kultainen ohut sormus. Juuri sellaisia etsinkin. En nähnyt kivoja rannekoruja, mutta ihania statement-kaulakoruja oli allenuksessa 5e hintaan. Kun menin koruhyllyn toiselle puolelle näin ihania laukkuja myöskin alennuksessa, sekä ihanat maastokuvioiset matalakorolliset korkkarit vain hintaan 5e. Nekin nappasin mukaani, ja kun katsoin paremmin ympärilleni näin kokonaisen housurivistön jossa oli paljon perusfarkkuja ja muitakin kivoja housuja eri väreissä alennuksessa 5-15e. Löysin ihanat vihreät housut, nekin vain 5e, joiden väri muuten sopi sattumalta tosi hyvin yhteen niiden vihreiden maastokuviollisten kenkien kanssa. Matkalla sovituskoppiin huomasin vielä kivoja paitoja alennuksessa, joista mukaani tarttui kaksi ihanaa paitulia, toinen tumman fuksian värinen ja toinen harmaavalkoinen. Nämäkin vain 5e/kpl. Siis oikea alennus-miinakenttä koko kauppa! Aiempina vuosina en ole pitänyt Lindexin vaatteista, mutta nyt käytyäni tuossa liikkessä voin rehellisesti sanoa että Lindexistä tuli kertaheitolla yksi lempiliikkeistäni kivojen vaatteiden ja asusteiden ja noiden alennusten ansiosta. :) Kauppaan jäi nyt ne ihanat statement-kaulakorut joista olisin halunnut ostaa yhden kultaisen ja ehkä yhden toisenkin, mutta koska halusin pitäytyä pienemmässä budjetissa jätin ne ostamatta tällä kertaa. Ehkä käyn kuitenkin vielä joku päivä pyörähtämässä uudestaan ja katson josko ostaisi jonkun ihanan kaulakorun jos ne on vielä alennuksessa...

Tässä kuvassa mulla on päällä se toinen paita, ne vihreät housut sekä maastokuvio-kengät. Rakastuin noihin kaikkiin joten pakkohan ne oli ottaa. Kaikki oli juuri sopivan kokoisia. :)

Tässä se toinen paita. Ihana!

Harmaavalkoinen paita sovituksessa...

Tässä vielä ne kengät. Aivan ihana löytö ja tosi edullisesti 5e hintaan.

Vajaa 25e saaliini!

Rakastuin näihin sormuksiin - ihanan sirot ja kivan näköiset sormissa. En ole pitkään aikaan käyttänyt sormuksia kun en ole omistanut moniakaan, mutta nyt pääsen sitten käyttämään noita. :) Tuossa onkin useampi kappale joten noitahan voi käyttää sitten vaikka useampia samalla kerralla.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Shoppailuja, something new from H&M

Kävin tänään hakemassa myymättä jääneet kamani pois Ainokirppikseltä ja tilini saldo eli tavaroiden myynti oli 162e! Heivasin kamat himppeen ja kävin pienellä shoppailureissulla keskustassa. Tiesin jo heti, mitä haen: Uusia housuja ja jotain kivoja koruja.. Aleksin H&M:ltä löysin ihanan vihreän topin hintaan 3e, aivan ihanan kultaisen kaulakorun hintaan 10e, ihanat pinkin stringit 3 eurolla, sekä mikä parasta, ne housut! Ihanat pastellisävyiset vaaleanpunaiset housut. Normaalihinta oli 20e mutta CityShopperi-alennuksella sain housujen hinnasta 20% pois. Eli kaikki ostokset yhteensä vajaa 36e, ei paha!

Saaliini! Ah materialismionnellisuus. 8)

Ostokset (paitsi stringit) päällä.

Lisäsin lookkiin aiemmin H&M:ltä 5 eurolla ostamani ihanat pinkit matalakorolliset korkkarit. Eli tämä asukokonaisuus on pelkkää H&M:ää! Rentoa ja värikästä!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Yrittäjyydestä

Yrittäjyys on houkutellut mua aina jostain 18-vuotiaasta asti, kun alettiin suunnittelemaan mun ystävän kanssa jonkun teemabaarin perustamista.. :D En tiedä tullaanko tätä ikinä toteuttamaan, sillä molemmilta on kiinnostus baareja ja yökerhoja, sekä etenkin juomista kohtaan, hiipunut railakoiden parin viime vuoden jälkeen. Itseäni kiinnostaa yksityisyrittäjänä tai tarkemmin yksityisenä elinkeinonharjoittajana toimiminen tanssijana, eli työllistää itseni omien taitojeni ja tietojeni avulla. Aiemmasta tekstistäni voitte huomata, että eläimet ovat lähellä sydäntäni myöskin. Eläintenhoitajan, sekä hevostenhoitajan tutkinto, antaa valmiudet yrittäjyydelle. Voi siis perustaa oman eläin-/hevosalan yrityksen, tai rekisteröidä oman toiminimen ja toimia yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Vielä ei yrityksen perustaminen toimitiloineen olisi ajankohtaista itselleni, sillä pääomaa ei ole, mutta yksityisenä elinkeinonharjoittajana toimiminen mahdollisesti myös oman toiminimen takana, olisi realistisempi suunnitelma. Onko kukaan tutustunut siihen ukko -palveluun? Sinnehän voi ainakin ymmärtääkseni rekisteröidä sen oman toiminimensä jos haluaa tai sille on tarvetta.

Yrittäjyys kiehtoo minua eniten kahden painavan syyn takia...

1. Saisin työskennellä intohimoni parissa
2. Pääsisin toteuttamaan itseäni


Yrittäjyydessä on sekä hyviä, että huonoja puolia. Yrittäjyys luo henkilölle vapautta mutta samalla myös paljon vastuuta. Yrittäjänä henkilö voi itse päättää omista työajoistaan, sekä työkavereistaan ja asiakkaistaan. Työtehtävät ovat mielenkiintoisia sekä vaihtelevia, ja ansiot tulevat työn tuloksesta. Hänellä on myös mahdollisuus tehdä työtä haluamallaan tavalla, sillä hän ei ole sidottu ns. normaalin organisaation jäseneksi, eli organisaatioiden velvollisuudet ja määräykset eivät sido häntä. Vapaus onkin yksi iso tekijä, joka usein houkuttelee ihmisiä yrittäjiksi. Toisaalta, jotta yritys saadaan menestymään on yrittäjällä iso vastuu tekemästään työstä. Hänen on pystyttävä säilyttämään motivaatio yllä, jotta yritys toimii suunnitellulla tavalla, hänen on myös suoritettava yrittäjälle kuuluvat velvollisuudet.
Nyky-yhteiskunnassamme on paljon kysyntää yrittäjyydelle työelämän muutoksien vuoksi. Tämä johtuu esimerkiksi julkisen sektorin supistamistarpeista, jonka seurauksena on paljon kysyntää uusille yrittäjille mm. hoivapalvelualoille. Yrittäjyyteen johtavia tekijöitä ovat myös mm. työttömyys, vanhempien työn jatkaminen, halu toteuttaa omaa hyvää liikeideaa, hyvä ammattitaito sekä esimerkiksi halu riippumattomuuteen työnantajasta.
Haittapuolena yrittäjänä olemisesta, verrattuna palkansaajaan, voidaan mainita esimerkiksi yrittäjän omien tulojen epäsäännöllisyys. Yrittäjänä aloittava usein menettää varmuuden siitä koska palkka voidaan maksaa tilille. Tämä tosin kannustaa yrittäjäksi alkanutta ponnistelemaan omien tulojensa eteen. Vaikka yrittäjänä toimiminen onkin usein haasteellista, yrittäjän oma motivaatio, aktiivisuus sekä aloitteellisuus vaikuttavat paljolti säännöllisten tulojen säilyttämiseen.
Yksi yrittäjyyden suurimmista ongelmista on mahdollinen konkurssiin ajautuminen. Jos yrittäjä ajautuu konkurssiin hänen voi olla mahdotonta jatkaa tai aloittaa uutta yritystä, sillä uudelle yritykselle rahoituksen hankkiminen voi olla vaikeaa.

Teksti lainattu: http://193.208.197.11/elamanevaana/vastaus4.htm


Yllä olevaan tekstiin yrittäjyydestä alleviivasin kohdat, jotka halusin nostaa esille. Vapaus, itseäni kiinnostavat työtehtävät, mahdollisuus tehdä työtä haluamallaan tavalla, sekä tietysti yhteiskunnan suuri kysyntä yrittäjille, ovat niitä asioita jotka myöskin kiinnostavat minua yrittäjyydessä.

Olen itse parin viime vuoden aikana tehnyt töitä vain yksityisyrittäjille: Kesällä 2011 olin Malmilla töissä naistenvaatekaupassa, jonka omisti suomalainen nainen ja hänen ulkomaalainen miehensä ja heidän liike myi maahantuotuja vaatteita. Kesällä 2012 ja 2013 työskentelin marjojen myyjänä tätini tutulla, joka myöskin on yrittäjä niin "marjabisneksessä" kuin ravintolamaailmassakin. Kolmas paikka oli talvella, keväällä ja alkukesästä 2013 Helsingin Kallion Karhupuiston grillillä. Kioskin oli ostanut toriyrittäjä-mies, joka ensimmäistä kertaa kokeili onneaan grillinpitäjänä. Kaikissa näissä ihmisissä huomasin samoja piirteitä kuin itsessäni: Päättäväisyys, seikkailu- ja vapaamielisyys, halu tehdä sitä omaa juttua, intohimoisuus oman alan töitä kohtaan...


Tein eilen tollaset kynnet kynsitarroilla. Ostin Sokokselta hintaan 5,90e sellasen pakkauksen jossa oli erivärisiä kukkia (näihin laitoin vain valkoisia ja ton yhen vaaleenpunasen), ja pieniä erivärisiä strasseja. Sielä oli muitakin kivoja pakkauksia joita ostan varmaan tässä lähiaikoina. :)

Metrosta tulee luettua aina sarjakuvat.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Being single

Toisinaan ystäväni ja jotkut jätkät kysyy että onko mulla elämässäni ketään erityistä miestä tai poikaystävää, ja totuushan on ettei ole. Syy tähän on selvä: Olen aika valikoiva miesten suhteen, joiden kanssa pitäisi olla vakavasti yhdessä. Tällaisen miehen pitäisi hurmata mut täysin, siis nähdä vaivaa ja näyttää kiinnostuksensa teoin sekä sanoin. Eli toistaiseksi kukaan ei ole onnistunut niin sanotusti vetäisemään jalkoja altani. Tietysti miehen ulkonäön pitää myös miellyttää silmää. ;) Tällaista unelmien prinssiä odotellessa, avoimin mielin kun olen yleensäkin liikkeellä, olen tyytyväinen ja onnellinen vain pitäessäni hauskaa ja tapaillessani miehiä. Onnekseni tunnen mukavia ja rentoja jätkiä joiden kanssa voi pitää vain hauskaa ja hengailla, mitä oikeastaan haluankin eniten.

http://quotes-lover.com/

http://31.media.tumblr.com/tumblr_m0hqzlJUwV1r80jjso1_500.jpg
Ihana Mulan! Haluaisin katsoa ton elokuvan pitkästä aikaa, rakastin sitä lapsena...
Mun lempikohta koko leffasta oli varmaan toi missä Mulanin isä sanoo noi sanat Mulanille.

http://img0.etsystatic.com/000/0/5269844/il_570xN.60183300.jpg

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Life is a gift and you should cherish it every moment

Pieniä lausuntoja, sanontoja, mietelmiä elämästä, jotka ovat itselleni mieluisia...

"Life is a gift and you should cherish it every moment."
Tuossa on mielestäni tärkeä asia ihmisille muistettavaksi.. On hienoa elää täällä ja olla osa maailmaa, ja ainakin omasta mielestäni pienilläkin arkipäiväisillä asioilla voi vaalia ja arvostaa elämäänsä.

"Being stylish means standing out, yet fitting in at the same time."

"Money talks. Style doesn't have to."

"Style is knowing who you are, what you want to say and not giving a damn."

"Life's a party. Dress like it." - Tässä esimerkiksi yksi asia jolla itse tykkään näyttää arvostavani elämän pieniä asioita - pukeutumalla nätteihin vaatteisiin.

"Every day is a fashion show and the world is your runway."

"Everything happens for a reason."

"Doing what you like is freedom. Liking what you do is happiness." - Niin totta...

"The world is a book and those who do not travel read only a page."

"I want to make memories all over the world."

"Go find yourself." (traveling)

"As we grow up, we realize it is less important to have lots of friends, and more important to have real ones."

"A good friend knows all your best stories. A best friend has lived them with you."

"Be kind to unkind people - they need it the most." - Olen itse yleisesti aina positiivinen ja iloinen ihminen, ja minun käy välillä sääliksi hyvin negatiivisisesti/yksipuolisesti ajattelevia ihmisiä. Haluan näyttää katkerille, pahansuoville tai muuten vain yleisesti ilkeileville ihmisille, että elämässä on paljon hyvää josta kannattaa iloita ja olla kiitollinen.

"If you can't be kind be quiet."

"Doing the wrong thing can be the right thing for you."

"I don't live to please anyone."

"Embrace what makes you unique, even if it makes other people uncomfortable."

"Be yourself, everyone else is already taken."

Aiemmassa postauksessa esiteltyjen glitterkynsien esittelyä lisää...


Nyt menen jatkamaan kirpputorikamojen kokoamista ja hinnoittelua... Teen siitä myöhemmin erillisen postauksen. Heihei!

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Uusi blogi, uudet kujeet

Heippa hei! Perustin ihan uuden blogin. Aloitin kirjoittamaan ensimmäistä blogiani tammikuussa 2014, ja blogiin kertyikin paljon kaikenlaista juttua, mutta... Kun aloin miettimään ja lukemaan joitain tekstejä blogissani, tajusin, etten pitänyt lukemastani. Blogi käsitteli mielestäni liian sekavasti ja liian monia aiheita, enkä enää pitänyt blogini "ilmeestä".

Little Big Things In Life on hyvän mielen blogi. Kirjoitan tänne kaikesta ihanasta elämässä, niistä pienistä suurista asioista lähinnä. Asioista, jotka vaikuttaa ehkä pieniltä, mutta joilla on iso merkitys elämässäni.. Asusteista, vaatteista, hyvästä ruuasta, meikki- ja kynsijutuista, ihonhoidosta... Ja sitten toisaalta myös ihanista hetkistä vapaa-ajalla, kerron onnistumisista ja onnellisista hetkistäni täällä. En halua tässä blogissa avautua tai purkaa huonoa oloani, sillä haluan pitää Little Big Things In Lifen sille luodussa, huolettomassa tyylissä. Mielestäni elämä on liian lyhyt negatiivisille tunteille. Pitäisi osata olla kiitollinen, onnellinen, sekä iloinen asioista, niistä pienistäkin. Mielestäni elämä on tarkoitettu elettäväksi ja nautittavaksi. Little Big Things In Life ei tule koskaan masentamaan/vihastuttamaan/stressaamaan jutuillaan, vaan se keskittyy vain ja ainoastaan niihin ihaniin asioihin elämässä.. :) Tervetuloa lukemaan.

Tästä pääsenkin aloittamaan ensimmäisen juttuni. Eilen oli siskoni 24v synttärit, ja kävin istumassa yhdessä Nepalilaisessa ravintolassa Cokiksella äitini ja siskoni kanssa. Omia synttäreitäni vietettiin 18.3.


En syönyt mitään kyseisessä ravintolassa, koska ravintolan menusta ei oikein löytynyt mun tänhetkiseen ruokavalioon mitään sopivaa.. Jos jotain kiinnostaa kuulla siitä (ruokavaliostani) lisää, kommenttiboxiin voi jättää pyynnön!

Hiukan myöhemmin päivällä näin keskustassa nopsaa ystävääni, ja kävin myös pienellä shoppailureissulla, ensin City Centerin Spirit Storen outlet-myymälän loppuunmyynnissä. Jäljellä oli vielä paljon ihania kenkiä, mutta koska yritän säästää rahojani, päädyi ihaniin 10e kiilakorollisiin kenkiin, normaalihinta 70e.

Nää oli niin täydellinen ostos. Ihanan tuntuiset ja kevyet jalassa, kiilakorkoja rakastankin juuri siitä että ei tunnu että kävelisi korkeilla koroilla. Ihastuin tohon väriin, ja nuo paljetit koroissa kruunaa kaiken.

Ostin myös kaksi vyötä, tai oikeastaan toinen tuli kaupan päälle koska myymälässä kaikki tuotteet oli osta 3 maksa 2, edullisin ilmaiseksi. Ja koska vyö maksoi 2e, yhteensä ostokset oli vain 12e! Etsinkin juuri tuon kaltaisia vöitä kesäksi ja tuolta onneksi löytyi, ihanaa että sain molemmat 2e hintaan.

Ostin myös glutamiinijauhetta Lifen myymälästä, tanssi-treenejä varten ja lihaksiani hellimään. :) Lifestä ton sai hintaan 18,90e. Muuta ei tullut tuolla reissulla ostettua.

Noh, en keksi muuta juttua nyt tähän uuden blogini ensimmäiseen tekstiin... Innolla odotan että pääsen kirjoittelemaan tänne tulevaisuudessa kaikkea ihanaa. ;)

Hyvää ja aurinkoista päivän jatkoa!