http://www.gsa.buffalo.edu/turkish/img/piknik2011.png
tiistai 15. huhtikuuta 2014
Piknik-kausi lähestyy
Kun ilmat lämpenee ja aurinko paistaa useammin, alan väistämättä miettiä tulevia kesän piknik-reissuja Helsingin keskustan puistoihin ystävien kanssa. Puhuttiinkin yhden ystäväni kanssa että pitäisi kohta mennä korkkaamaan piknik-kausi virallisesti alkaneeksi esim. Espalle, mutta nyt pohdin että mitä kaikkea täydellinen piknik-vaatii? Haluaisin panostaa kunnolla pieneen naposteluun, juomiin, hyviin tarvikkeisiin ja kivaan ajanviettoon. Ajattelin että voisin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä itse raakasuklaata ja pakata ne mukaan evääksi, ja sitten katsoin jo valmiiksi netistä jotain ohjeita hedelmälimuja varten. Sitten mahdollisesti termospulloon teetä, ja kertakäyttömukeja ja -laseja. Viinirypäleitä ja marjoja. Onko kellään ideoita mitä terveellistä naposteltavaa voisi loihtia piknikille? :) Entä mistä kaupasta saisi ostettua sellaisia isoja kannellisia juomapulloja omatekoista limua varten? Hedelmäsalaatti kävi itselläni mielessä myös ruuaksi, sellainen olisi helppo väsätä ja se olisi helppo ottaa mukaan johonkin astiaan. Kamera on tietysti pakko olla myös mukana.
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Tea Time
Olen ihan teeaddikti, juon nykyään päivässä useamman kupposen joko vihreää tai valkoista teetä (jotka ovat muuten myös ne terveellisimmät vaihtoehdot, ja valkoinen tee vieläpä terveellisempää kuin vihreä sillä siinä on enemmän antioksidantteja). Valkoista teetä juon vain mun tämän hetken suosikkiteen muodossa: Clipperin white tea with peppermint. Ihanan raikas minttutee, olen koukussa. Ostin Ruohonjuuresta myös uuden tuttavuuden kokeiluun, Clipperin lakritsiteen. Maku on aika erilainen ja voimakas, eli siihen pitää totutella. Jostain luin että lakritsanjuuri, mitä siis tuossa teessä on ainesosana, pitäisi makeanhimon loitolla. Sopii kokeilla. :)
Tea Time!
Jewellery box(es)
Pienet aarrearkkuni. Ensimmäinen kokovihreä on Tiger shopista (3e), toinen jossa on kaksi säilytyslokeroa on ollut mulla vuosia enkä tiedä sen alkuperästä, kolmas ruskea on kirppikseltä muutaman euron hintaan. Haaveilen isommasta koska mulla on paljon koruja ja ostan niitä usein, tietääkö kukaan missä kaupassa Helsingissä myytäisiin suht edullisesti isompia korurasioita? :)
http://www.thegiftery.co.uk/jewellery-watch-storage-c12/jewellery-boxes-c54/seek-unique-pink-spot-small-traditional-jewellery-box-p655
Lemppari TV-sarja
Olen jo pitkään ajatellut kirjoittaa yhden kokonaisen blogitekstin käsitellen pelkästään maailman ihaninta TV-sarjaa ja ainakin omaa henkilökohtaista lemppariani, Sinkkuelämää, ja nyt viimein päätin sen tehdä. Miksi rakastamme, ja miksi minä rakastan, niin paljon juuri tätä kyseistä sarjaa?
1. Vaatteet ja asusteet
http://media2.onsugar.com/files/upl1/0/3987/22_2008/canta/i/Danger.jpg
Mun mielestä on vaan aina ihana katsoa yhä uudelleen ja uudelleen jaksoja ikinä kyllästymättä päähenkilöiden tyyliin. Mekkoja, korkokenkiä, laukkuja.. Carriella oli mielestäni todella erilainen tyyli ja joskus jopa sellaisia vaatteita mitä en ikinä olisi itse kuvitellut kenenkään oikeasti pitävän, mutta se olikin juuri hauskaa katsoa mitä ne stylistit keksiikään. :D Samanthalla oli sellainen tyyli joka vastaisi ehkä parhaiten omaa tyyliäni ja makuani, ja hänellä oli myös ihania kaula- ja korvakoruja.
2. Positiivisuus
http://www.endedtvseries.com/wp-content/uploads/2013/08/sex_and_the_city_007.jpg
Mielestäni sarjan kaikki neljä päähenkilöä olivat aina ihanan positiivisia ja elämäniloisia naisia. He osasivat iloita pienistäkin arjen asioista. Muistatteko esimerkiksi sen, kun Charlotte käveli asuntonsa ympäri kihlasormus kädessään, ja sen kun Carrie "deittaili" New Yorkia, entäpä Mirandan vilauttelut naapurille? Tällaisia ihania pieniä asioita sarja toi kivasti esille, ja näytti että nämä naiset osaavat iloita elämästä. Sitten tietysti kaikki ne ihanat shoppailureissut, jotka näyttivät hyvin miten onnellisia naiset oikeasti voivat olla päästessään ostamaan ihanat kengät tai jonkun ihanan mekon! Pienistä vastoinkäymisistä ja elämän kolhuista huolimatta nämä neitokaiset osasivat aina, edes joku neljästä, nähdä tilanteessa kuin tilanteessa hyviä puolia ja ajatella positiivisesti.
3. Ystävyys
http://www.philebrity.com/wp-content/uploads/2008/05/sic_londonnyc.jpg
Sinkkuelämää on omasta mielestäni yksi harvoista sarjoista joka tuo naisten välisen vilpittömän ja kestävän ystävyyden hyvin esille. Nämä neitokaiset olivat aina aidosti onnellisia ja iloisia toistensa puolesta, ja tukivat toinen toistaan päätöksessä kuin päätöksessä - tärkeintä oli, että ystävä oli onnellinen tehdessään päätöksiä. Nämä neitokaiset myös osasivat mielestäni järjestää hyvin yhteistä aikaa, esimerkiksi he saivat aina järjestettyä kalenteriinsa aikaa yhteiselle brunssille tai lounashetkelle, tai menivät yhdessä hauskoihin tilaisuuksiin tai shoppailemaan. Sarjassa ei useinkaan nähty, että kukaan näistä naisista olisi jatkuvasti perunut tapaamisia omien muiden menojensa takia tai tekosyiden ohella esimerkiksi "väsymyksen" tai "työkiireiden" takia. Aina pidettiin huolta että päästiin sovittuun tapaamiseen. Vaikka jokainen näistä naisista oli kiireinen uranainen, niin silti haluttiin nähdä vaivaa ystäyyden eteen ja järjestettiin niitä yhteisiä hetkiä. Ja mielestäni oli kiva myös huomata, että nämä naiset aina jonkun saadessa kutsun kivaan tapahtumaan, pyysivät muita avecceinaan mukaan. Muistatteko esimerkiksi vauvakutsut, hautajaiset, häät, Las Vegasin reissun, rantatalo-reissun... Mielestäni ystävyydessä on tärkeä pitää kiinni sovituista tapaamisista eikä aina oman "väsymyksen" tai "kiireiden" takia heivata ystävää tai mennä sopimaan päällekkäisiä menoja, vaan otetaan myös huomioon toisen tarpeet. On myöskin tärkeää että muistetaan ystäviä esimerkiksi juuri pyytämällä kivoihin tapahtumiin mukaan ja annetaan myös ystävälle tilaisuus hauskanpitoon.
Tähän voisi lisätä vielä kaikki hauskat kommellukset mitä sarjan naisille tapahtui, mutta nuo kolme yllä esiteltyä tuli itselleni ensimmäisenä mieleen. :) Onko lukijoissa muita Sinkkuelämää-faneja? Miksi te rakastatte kyseistä sarjaa?

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Shoppailuja Lindexiltä
Kävin pyörähtämässä keskustan Lindexillä, tarkoituksenani etsiskellä sieltä kivoja koruja ja ehkä jotain muutakin kivaa kesäksi. Näin ihania sormuksia, joista nappasin 5e hintaan setin, jossa on useampi kultainen ohut sormus. Juuri sellaisia etsinkin. En nähnyt kivoja rannekoruja, mutta ihania statement-kaulakoruja oli allenuksessa 5e hintaan. Kun menin koruhyllyn toiselle puolelle näin ihania laukkuja myöskin alennuksessa, sekä ihanat maastokuvioiset matalakorolliset korkkarit vain hintaan 5e. Nekin nappasin mukaani, ja kun katsoin paremmin ympärilleni näin kokonaisen housurivistön jossa oli paljon perusfarkkuja ja muitakin kivoja housuja eri väreissä alennuksessa 5-15e. Löysin ihanat vihreät housut, nekin vain 5e, joiden väri muuten sopi sattumalta tosi hyvin yhteen niiden vihreiden maastokuviollisten kenkien kanssa. Matkalla sovituskoppiin huomasin vielä kivoja paitoja alennuksessa, joista mukaani tarttui kaksi ihanaa paitulia, toinen tumman fuksian värinen ja toinen harmaavalkoinen. Nämäkin vain 5e/kpl. Siis oikea alennus-miinakenttä koko kauppa! Aiempina vuosina en ole pitänyt Lindexin vaatteista, mutta nyt käytyäni tuossa liikkessä voin rehellisesti sanoa että Lindexistä tuli kertaheitolla yksi lempiliikkeistäni kivojen vaatteiden ja asusteiden ja noiden alennusten ansiosta. :) Kauppaan jäi nyt ne ihanat statement-kaulakorut joista olisin halunnut ostaa yhden kultaisen ja ehkä yhden toisenkin, mutta koska halusin pitäytyä pienemmässä budjetissa jätin ne ostamatta tällä kertaa. Ehkä käyn kuitenkin vielä joku päivä pyörähtämässä uudestaan ja katson josko ostaisi jonkun ihanan kaulakorun jos ne on vielä alennuksessa...
Tässä kuvassa mulla on päällä se toinen paita, ne vihreät housut sekä maastokuvio-kengät. Rakastuin noihin kaikkiin joten pakkohan ne oli ottaa. Kaikki oli juuri sopivan kokoisia. :)
Tässä se toinen paita. Ihana!
Harmaavalkoinen paita sovituksessa...
Tässä vielä ne kengät. Aivan ihana löytö ja tosi edullisesti 5e hintaan.
Vajaa 25e saaliini!
Rakastuin näihin sormuksiin - ihanan sirot ja kivan näköiset sormissa. En ole pitkään aikaan käyttänyt sormuksia kun en ole omistanut moniakaan, mutta nyt pääsen sitten käyttämään noita. :) Tuossa onkin useampi kappale joten noitahan voi käyttää sitten vaikka useampia samalla kerralla.
lauantai 12. huhtikuuta 2014
Kumpi kampi
Halusin tehdä toisenkin edellisen kanssa samalla linjalla menevän "get to know me" -postauksen pienen kyselyn muodossa. Kumpi kampi?
1. Tee vai kahvi?
1. Tee vai kahvi?
- Tee ehdottomasti. :)
2. Kissa vai koira?
- Kissa
3. Työ vai opiskelu?
- Tällä hetkellä työ.
4. Kynsilakka vai hiuslakka?
- Kynsilakka!
5. Suklaa vai jäätelö?
- Suklaaaa!
6. Piikki- vai kiilakorot?
- Kiilakorot tai sitten 5-7cm piikkikorot
7. Etelä-Amerikka vai Afrikka?
- Etelä-Amerikka
8. Kiina vai Japani?
- Hmmm vaikea... Tällä hetkellä Japani.
9. Kööpenhamina vai Amsterdam?
- Amsterdam! Ihana kaupunki.
10. Kuuma vai kylmä?
- Kuuma
11. Laukku vai korut
- Laukku
12. Kulta vai hopea
- Tällä hetkellä kulta.
13. Pihvi vai salaatti?
- Pihvi
14. Leipä vai salaatti?
- Salaatti
15. Marja vai hedelmä?
- Mmmarja
16. Meri vai järvi?
- Meri
17. Punainen vai keltainen?
- Punainen
18. Seikkailu vai jännitys?
- Seikkailu
19. Project runway vai What not to wear (tv-ohjelmia molemmat)?
- What not to wear
20. Värikäs vai musta
- Värikäs

And this is who I am
Joskus reilu vuosi sittenhän oli sellainen villitys blogien keskuudessa, että tehtiin tumblr-kuvilla (http://andthatswhoiam.tumblr.com/) kollaasi kuvaamaan itseään ja omaa luonnettaan. Päätin tehdä omani hieman jälkikäteen tästä villityksestä. Löysin itseäni ja luonnettani hyvin kuvaavia tekstejä.
Pakko kommentoida tohon "I love making lists" - viimeksi juuri tänään aiemmin kirjoitin vihkoseeni ostoslistaani kauneudenhoitotuotteille, vaatteille ja asusteille. Rakastankin juuri ostoslistojen ja to do -listojen tekemistä. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)