maanantai 21. huhtikuuta 2014

Suhteeni alkoholiin nykyään

En ole juonut alkoholia hmm, kahteen kuukauteen, ja sitäkin ennen oli useamman kuukauden tauko. Eli periaatteessa voisi sanoa että en juo. Nyt kesän lähestyessä tiedän, että tilaisuuksia ja houkutuksia ja painostusta alkoholiin tulee kun toiset ihmiset on ihan innoissaan lähdössä ryypiskelemään. No, koska tiedän, että en halua enää käyttää rahaa alkoholiin, etenkään Suomessa jossa se on niin pirun kallista, niin voin itse ihan hyvin hillua ja hengata selvin päin frendieni seurassa vaikka he joisivat. En kuitenkaan kieltäydy ilmaisesta viinasta. Tuossa onkin reilut kuukauden päivät synttärilahjaksi saamani skumppa- ja valkkaripullo odotelleet avaamattomina, mutta varmaan ne tulee juotua tässä jossain ulkona aurinkoisena päivänä frendin kanssa. Mutta nekin on ilmaista alkoholia. Aionkin siis hyödyntää kaikkia tilaisuuksia joissa on ilmaista alkholia tarjolla, sillä olen tässä parin viime vuoden aikana sen pahimman kautta oppinut miten kalliiksi baareissa ryyppääminen tulee. Voin kyllä jatkossakin ostaa pari parin euron aloittelujuomaa sillä ei se lompakko siitä nyt ihan hirveästi kärsi, mutta baarissa, niin baarissa se on sitten ihan eri asia.. Siellä otan vain ilmaisia juomia vastaan sitten niiltä anteliailta herrasmiehiltä. Eli aion noudattaa tällaista VIP-kohtelua alkoholin suhteen niin sanoakseni :D Eli itse en siihen rahojani tuhlaa koska mulla on niiin paljon kaikkea muuta tärkeämpää ostettavaa kuin alkoholi, mutta en kieltäydy jos sitä tarjotaan. Olenkin huomannut, että usein yöelämässä miehet ihan mielellään ostelevat niitä juomia naisille. Tässä noudatankin sellaista periaatetta, että voin ihan hyvin jäädä kohteliaasti hengaamaan niiden miesten kanssa ihan vain kiitokseksi ilmaisesta juomasta, sillä yleensä ne jätkät on ihan tyytyväisiä jos vaan saavat olla naisseurassa. Onhan se vähän tökeröä jos heti juoman saatua kääntyy kannoillaan ja on vaan että "kiitti, heippa!". Ja kerran kun sellaiseen VIP-kohteluun tottuu ja näkee miten anteliaita ja avuliaita ihmiset voi olla, niin kyllähän sitä haluaa saada lisääkin jatkossa, ainakin joskus, piristykseksi ja vaihteluksi. Muistan hyvin sen Sinkkuelämää-jakson jossa ongelmana oli Carrien ns. "seuralaisrahat", eli jotka hän oli saanut tapailemaltaan mieheltä ihan yhtäkkiä lahjoituksena, ja Samantha sanoi että "money is power, sex is power, so taking money for sex is just a exchange of power." Tai jotain sinne päin. Itse olenkin aina ollut sitä mieltä että naiset saavat käyttää hyväkseen kaikkia avujaan jos niin itse haluavat! En katso pahalla ihmisiä jotka haluavat käyttää erilaisia keinoja hyötyäkseen, pärjätäkseen ja ollakseen onnellisia, kunhan ne menevät hyvän maun rajoissa, eli mielestäni siinä ettei satuteta tai häikäilemätömästi loukata toista ihmistä. Jos kaikilla on hyvä fiilis niin miksei. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti